Taloyhtiön kylpyhuoneremontti on edennyt aikataulun mukaisesti A-portaaseen. Asukkaille tullaan vielä vuoden 2010 puolella lähettämään maksutapakysely, jossa on mahdollista valita itselleen sopiva maksutapa. Remontin voi maksaa kertasuorituksena tai kuukausittain suoritettavana rahoitusvastikkeena.
Taloyhtiölle on laadittu istutussuunnitelma
02.09.2010Taloyhtiön hallitus on hyväksynyt kesällä istutussuunnitelman, jonka toteutus aloitetaan syyskuun alussa. Pohjustavina toimenpiteinä suoritetaan mm. piha-alueen vanhojen kantojen jyrsintä ja kasvualustojen kunnostus. Pihasuunnitelman myötä tullaan myöhemmin järjestämään kasvien istutustalkoot, ja pihalle saadaan uusien perennakasvien lisäksi projektin edetessä myös koristelaatoitus. Myös Pekanraitin puoleisen talon päätyyn tulevat kauan kaivatut tuhkapensaat, jotka istutetaan vanhaan istutukseen syntyneiden aukkojen tilalle.
Istutussuunnitelman on laatinut taloyhtiön aktiivinen puutarha-alan asiantuntija, kiitos paljon arvokkaasta vapaaehtoistyöstä!
Kirjoittaja: sonjavartiala 

